Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ikaalisten seurakunnan aikuisten toiminta on varsin vilkasta. Toimintaa on niin naisille kuin miehillekin, niin nuorille aikuisille kuin vähän varttuneemmillekin.
Ikaalinen on kuuluisa vilkkaasta musiikkielämästään – myös Ikaalisten seurakunta järjestää paljon hengellisiä konsertteja. Tyylilajeiltaan konsertit vaihtelevat klassisesta gospeliin. Kesällä järjestämme keskiviikkoisin toripäivä-konsertteja, joihin on vapaa pääsy!
Konserttien ohella Ikaalisten seurakunta järjestää aktiivisesti myös raamattuopetusta ja muita luentotilaisuuksia. Talvisin kierretään Ikaalisten kyliä kinkereillä ja kesäisin järjestetään kesäseuroja eri puolilla Ikaalisten pitäjää.
Nuorten ja nuorekkaiden aikuisten Pyhäparkki –yhteisö on esitelty omilla sivuillaan. Kuukausittaisten iltapäivämessujen lisäksi Pyhäparkki –yhteisöllä on myös paljon muuta rentoa toimintaa! Messujen väliviikoilla voidaan kokoontua myös yhdessä laulamaan ylistyslauluja. Jos haluat mukaan tekemään ja järjestämään, kysy lisää Johanna Säynäjäkankaalta.
Seurakunnassa toimii useita pienpiirejä, jotka kokoontuvat kodeissa tai seurakunnan tiloissa. Jos olet kiinnostunut Raamatun lukemisesta, rukouksesta ja keskustelemisesta ryhmässä, ota yhteyttä Johanna Eräseen.
Ikaalisten seurakunnan aktiiviset naiset järjestävät pari kertaa vuodessa naisille tarkoitettuja virkistyspäiviä.
Miestenillat tarjoavat miehille yhteentulemisen mahdollisuuden arkisen elämän keskellä. Yhdessä on hyvä saunotella ja kahvitella. Yhdessä on hyvä asioita jakaa, on hyvä kuulua joukkoon, on hyvä tulla kohdatuksi omana itsenään ilman vaatimuksia tai suorituspaineita. Illoissa ei kysellä mistä tulet, tai minne menet. Tärkeintä on tuleminen, porukkaan tuleminen. Kynnys on matalalla, ovet ovat auki kaikille ... Illoissa on aikaa pohdiskella omaa elämää, omia elämänarvoja ja suhdetta myös Jumalaan ja lähimmäisiin. Lisätietoa miestenilloista Kari Salolta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä