Ikaalisten kirkko
Abrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Nykyinen Ikaalisten kirkko on järjestyksessään kolmas. Aikaisempien tapaan tämäkin on puukirkko.
Kuningas Kustaa III allekirjoitti rakentamisluvan ja piirrustukset laati arkkitehti Thure G. Wennberg Tukholmasta. Rakennusurakka uskottiin pohjalaiselle mestarille Salomon Köhlströmille (Köykkä). Rakennusaineet ja työntekijät hankki seurakunta.
Kirkko valmistui parissa vuodessa. Kirkkoherra Henrik Bergroth vihki sen käyttöön 4. elokuuta 1801. Se sai nimekseen Fredrika Sofian kirkko silloisen kuningattaren (Fredrika) ja leski kuningattaren (Sofia) mukaan.
Kirkkoon on mahtunut istumaan runsaat tuhat ihmistä eli se on ollut maaseutukirkoksi varsin kookas. Ensimmäinen peruskorjaus tehtiin noin 60 vuoden kuluttua. Korjaussuunnitelman laati lääninarkkitehti G.T. Chiewitz. Hänen ideansa oli kirkon valotorni. Samaan aikaan eli vuonna 1861 valmistui myös nykyinen kellotapuli.
Kirkkoa kunnostettiin jälleen 1930-alussa. Silloin siirryttiin keskuslämmitykseen ja tehtiin sisämaalaustöitä. 1980-luvulla kirkon takaosaan lisättiin WC-tilat, morsiamenhuone ja lasten leikkihuone.
Kirkon videoesittely
YouTube-video
|
YouTube-video
|
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Abrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Sanajumalanpalvelus
Pappina Juha Aila ja kanttorina Johanna Eränen. Musiikkiavustajina Fredrika Sofian laulajat sekä soitinryhmäAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Messu
Pappina Johanna Säynäjäkangas ja kanttorina Anna Aila. Mus. Mini- ja juniorgospelsinger-kuoro HämeenkyröstäAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Pyhäinpäivän messu
Pappina Juha Aila, kanttorina Johanna Eränen ja musiikkiavustajina Iloa-gospelkuoroAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Messu
Pappina Karoliina Löytty ja kanttorina Johanna EränenAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Matkamies lohdutuksen tiellä: Juha Koksalon konsertti
Juha Koksalo laulaa rakastettuja hengellisiä lauluja säestäjänään Johanna Eränen, piano. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. Tervetuloa!Abrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Messu
Pappina Juha Aila ja kanttorina Anna AilaAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN
Sanajumalanpalvelus
Pappina Juha Aila ja kanttorina Johanna EränenAbrahaminkatu 2, 39500 IKAALINEN