"Olohuone"

Ikaalisten seurakunta vuokraa liikehuoneiston, jossa on syyskuun loppuun asti toiminut R-kioski. Tavoitteena on perustaa joulukuun alkuun mennessä koko kylän yhteinen "olohuone", johon saa poiketa tai olla vähän pidempään. "Olohuone" on lainausmerkeissä, koska paikan nimeä ei ole vielä valittu. Seurakunta järjestääkin nimikilpailun, jonka palkintona on kaksi 50€ lahjakorttia Ikaalisten kylpylään. Toisen lahjakortin saa voittaneen nimen ehdottaja tai yksi heistä (arvottuna) ja toinen arvotaan kaikkien nimeä ehdottaneiden kesken. Kilpailu kestää 24.10. saakka.

Tästä linkistä avautuu sähköinen lomake, jolla otetaan osaa nimikilpailuun.

Asiaton oleskelu sallittu!

Nykypäivänä ei oikein voi mennä minnekään ilman, että olisi jotain asiaa. Ei kaikilla ole naapuriakaan, johon voi mennä muuten vaan käymään. Haluamme perustaa paikan, jossa "asiaton oleskelu" on sallittu. Paikkaamme voi tulla lukemaan päivän lehden, juomaan kupposen kahvia tai ihan vain vaihtamaan muutaman ajatuksen. Tarkoituksena olisi parantaa maailmaa ihan urakalla! Alakoululaisille ja nuorille meillä on ihan omat suunnitelmat.

Sinua tarvitaan!

Haemme vapaaehtoisia tilaamme. Erityistä osaamista emme odota. Tavoitteena on pitää ovia auki klo 9-15 siten, että aamupäivällä on vuorossa kaksi vapaaehtoista ja niin myös iltapäivällä. Roolina on olla isäntänä tai emäntänä. Pullaakin saa leipoa, jos haluaa. Tavoitteena on järjestää erilaista pientä toimintaa viikon varrella.

Jos kiinnostaa, laita yhteystietosi tämän linkin kautta.

Toimitaan yhdessä

Lisäksi haemme yhdistyksistä yhteistyökumppaneita. Taideyhdistys Taikan kanssa on jo alustavasti sovittu kuukausittain vaihtuvasta taidenäyttelystä.

 

Lisätietoja kirkkoherra Juha Ailalta tai diakoni Tiina Juvoselta.