TYTÖT JA POJAT & KOULUYHTEISTYÖ

Ikaalisten seurakunnan varhaisnuorisotyö toimii 6-14 vuotiaiden parissa. Toimimme  monipuolisesti yhteistyössä koulujen kanssa. Yhteistyömuotoja ovat mm. kouluvierailut, yhteishenki- ja ryhmäytypäivät, kerhotoiminta ja päivänavaukset. Koulun aloittavat siunataan koulutielle ja tokaluokkalaisille jaetaan seurakunnan lahjoina omat "Lasten raamatut".

  

KEVÄÄN JA KESÄN 2022 TAPAHTUMIA:

Keväällä järjestetään kaksi musaleiriä Koivikossa helmikuussa ja huhtikuussa.

Huhtikuun leirin ilmoittautumiseen pääset tähän ilmestyvästä linkistä. 

 

Kesän leiri yli 9-vuotialle Koivikossa 20.-22.6. 

 

Loppuvuoden tapahtumista tiedotamme myöhemmin :) 

 

 

 

Kesäleirillä Koivikossa
Ensimmäinen MegaMix-tapahtuma Liikuntahallilla vuonna 2012

PARTIO

Partiolaiset kokoontuvat partiokololla. Olokolon päädyssä olevan partiokolon osoite on Vanha Tampereentie 6 (suuri keltainen puurakennus).  

Partiolla on pitkät perinteet osana Ikaalisten seurakunnnan nuorisotoimintaa ja yhteistyökumppanina. Seurakunta toimii Ikaalisten Korpi-Kotkien taustayhteisönä ja tukee partion toimintaa mm. tilojen ja talouden puolella. 

Ikaalisten Korpi-Kotkissa jäseniä on vajaa 140 ja toiminta on aktiivista. Eri ikäluokille on viikoittaista ryhmätoimintaa ja yhteisiä tapahtumia ja leirejä järjestetään aktiivisesti. Tule mukaan partiotoimintaan, olit sitten lapsi, nuori tai aikuinen. Aiempaa kokemusta partiosta et tarvitse.

Ryhmät kokoontuvat seuraavasti:

- 1 lk Siilit ti klo 17-18

- 2 lk Oravat to klo 17.30-18.30
- 3 lk Kotkat parillisten viikkojen ma klo 17-19
- 4-5 lk Haisulit ti klo 18-19.15
- 6 lk Kipittäjät ke klo 17-18
- 7 lk Suopursut to klo 17-18
- 8 lk Eränkävijät to klo 18-19

- 16-22 v. Mammutit ei viikkotoimintaa (kokoontumiset erikseen sovitusti)

Lippukunnanjohtajana toimii Hanna Anttila p. 040 159 7574, hanna.anttila@partio.fi

Meidän Facebook-sivut on myös väärin, ne ovat: Partiolippukunta Ikaalisten Korpi-Kotkat ry | Ikaalinen | FacebookLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Abrahaminkatu 4
39500 Ikaalinen

Virkavapaalla 3.7.2023-28.2.2024 kasvatuksen pappi, rippikoulutyön pappi IG: pastorimerimaa